Anne Mäkisen kirja Suomen valkoinen sotilasarkkitehtuuri 1926-1939 on ensimmäinen tutkimus itsenäisyyden ajan alkuvuosikymmenten puolustuslaitoksen rakentamisesta, arkkitehtuurista ja sen sisältämistä merkityksistä sekä puolustusministeriön arkkitehdeista, joista lähes puolet oli naisia. Analyysin kohteina ovat suurelle yleisölle tuntemattomien ja suljettujen kasarmialueiden arkkitehtuuri.

Tutkimuksen lähdeaineistona ovat olleet puolustusministeriön rakennustoimiston alkuperäiset rakennuspiirustukset, joita ei ole tässä laajuudessa käytetty aikaisemmin. Mukana on runsaasti ennen julkaisematonta piirustusmateriaalia ja valokuvia. Tarkastelun kohteina ovat kasarmit, sotilassairaalat ja ilmavoimien alueet. Tutkimuksessa valotetaan myös puolustusvoimien osallistumista Helsingin vuoden 1940 olympialaisten valmisteluun rakentamisen kautta. Kirja tuo uutta tietoa nuoren tasavallan sotilasrakentamisen laajuudesta ja arkkitehtuurin laadusta. Teos liittää puolustuslaitoksen arkkitehtuurin osaksi rakennustaiteemme ja suomalaisen modernismin historiaa.

Kirjan keskeisiä kysymyksiä ovat politiikan, vallan ja arkkitehtuurin suhde. Arkkitehtuuri on ymmärretty mediaksi, jolla oli tehtävänä yhdessä puolustuslaitosta propagoivien elokuvien ja julkaisujen kanssa vahvistaa kansalaisten maanpuolustustahtoa. Nuori tasavalta pyrki arkkitehtuurilla korostamaan puolustuslaitoksensa nykyaikaisuutta ja huolenpitoa "meidän pojistamme". Myös sotilasarkkitehtuurilla rakennettiin nuoren tasavallan julkisivua ja Suomi kuvaa.