Hyppää pääsisältöön
Kaikki kirjastot

Suomen rikkaat : kuka kukin on

Ennen laulettiin 20 perheestä. Tänään perheitä on 100, mutta yhtä lailla valta kulkee narussa, jossa se ei pääse suuren rahan voimaa puremaan. Keitä ovat Suomen omistajat ja ketkä heistä ovat julkisuudessa tuntemattomia salarikkaita? Kansanedustajana ja europarlamentin jäsenenä lähes neljännesvuosisadan toiminut Esko Seppänen on tässä kirjassa palannut juurilleen. Yleisradion toimittajana hän sai työstään kaksi tiedonjulkistamispalkintoa. Hän toi julkisuuteen suomalaisyhtiöiden salaiset omistustiedot ja poimi käsityönä julkisista veroluetteloista esiin Suomen rikkaat. Tässä kirjassa hän kirjoittaa monen vuosikymmenen kokemuksen ja ajan tuottaman uuden lähdeaineiston perusteella, miten raha ja valta ovat Suomessa olleet uusjaossa ja ettei Suomessa koskaan ole ollut niin rikkaita ihmisiä kuin tänään. Myös yritysten omaisuus on ollut isojaossa. Omistajat ovat ottaneet yrityksiin verottomasti kerätyn omaisuuden omakseen aliverotetuilla osingoilla ja myyntivoitoilla. Seppänen löytää monia Suomen rikkaita, jotka toimivat epäisänmaallisesti viedessään suomalaisella työllä tehdyt yritysten voitot ulkomaisiin veroparatiiseihin pakoon suomalaisen yhteiskunnan jäsenmaksua: kansallisia veroja. Näillä verojäniksillä on nimet. Kirjassa kerrotaan, keitä he ovat.

Minerva Kustannus 1. painos
FIN EISBN: 9789523120747

Saatavana seuraavilla kirjasto­korteilla


Espoo-Esbo, Helsinki-Helsingfors, Kauniainen-Grankulla, Vantaa-Vanda
Helmet-kirjastot.

Hankasalmi, Joutsa, Jyväskylä, Jämsä, Kannonkoski, Karstula, Keuruu, Kinnula, Kivijärvi, Konnevesi, Kuhmoinen, Kyyjärvi, Laukaa, Luhanka, Multia, Muurame, Petäjävesi, Pihtipudas, Saarijärvi, Toivakka, Uurainen, Viitasaari, Äänekoski
Keski-kirjastot.

Akaa, Hämeenkyrö-Tavastkyro, Ikaalinen-Ikalis, Juupajoki, Kangasala, Kihniö, Lempäälä, Mänttä-Vilppula, Nokia, Orivesi, Parkano, Pirkkala-Birkala, Punkalaidun, Pälkäne, Ruovesi, Sastamala, Tampere-Tammerfors, Urjala, Valkeakoski, Vesilahti, Virrat-Virdois, Ylöjärvi
Piki-kirjastot.

Kaarina-S:t Karins, Kustavi-Gustavs, Laitila, Lieto-Lundo, Masku, Mynämäki, Naantali-Nådental, Nousiainen-Nousis, Paimio-Pemar, Pyhäranta, Raisio-Reso, Rusko, Salo, Sauvo-Sagu, Taivassalo-Tövsala, Turku-Åbo, Uusikaupunki-Nystad, Vehmaa
Vaski-kirjastot.

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä

Suomen rikkaat : kuka kukin on

Seppänen, Esko

Mistä Suomi vaikenee?

Seppänen, Esko

Mistä Suomi vaikenee?

Seppänen, Esko

Oma pääoma

Seppänen, Esko

Vasen oikea, oikea vasen: keskustelukirjeitä

Seppänen, Esko; Viinanen, Iiro