Siivoojan käsikirja. 2, Tanssia ruusuilla ja muita kertomuksia

    Siivoojan käsikirja. 2, Tanssia ruusuilla ja muita kertomuksia / Lucia Berlin, kääntäjä Kristiina Drews

    ”Lucia Berlin oli siivooja ja alkoholisti, joka kirjoitti kuin enkeli.” – Suvi Ahola, Helsingin Sanomat Tanssia ruusuilla on jatkoa syksyllä 2017 suomeksi julkaistulle Siivoojan käsikirjalle, joka sai lukijoilta ja kriitikoilta hurmioituneen vastaanoton. Kokoelman odotettu toinen osa Tanssia ruusuilla tarjoaa nautinnollisen paketin Lucia Berlinin teräviä havaintoja elämän säröistä, säihkeestä ja sisusta ja huumorista, jotka kannattelevat elämän isoissa ja pienissä myrskyissä. Lucia Berlin (1936–2004) oli yhdysvaltalainen kirjailija, kirjallisuuden opettaja, äiti, alkoholisti, yksinhuoltaja ja sisukas nainen. Berlin ammensi kertomuksiinsa omasta lapsuudestaan Yhdysvaltojen kaivoskaupungeissa, yltäkylläisistä teinivuosistaan Chilen Santiagossa, kolmesta epäonnistuneesta avioliitostaan, elämänmittaisesta kamppailustaan alkoholismin kanssa sekä Kaliforniassa, New Mexicossa ja Meksikossa viettämistään vuosista ja niistä monista työpaikoista, joilla hän elätti itsensä ja neljä poikaansa. Siivoojan käsikirja on kokoelma yhdysvaltalaisen Lucia Berlinin parhaita lyhyitä kertomuksia. Berlin oli jo eläessään pienen piirin arvostama mestari vaikka jäikin suurelle yleisölle tuntemattomaksi. Yhdysvalloissa 2015 postuumisti julkaistu kokoelma sai sekä kriitikoilta että lukijoilta hurmioituneen vastaanoton ja nosti Berlinin koko lukevan yleisön tietoisuuteen. Berlinin säkenöivän yksinkertaiset mutta monitasasoiset ja melankoliset ja mustan huumorin sävyttämät tekstit ovat hienovaraisia ja oivaltavia kuvauksia amerikkalaisesta arjesta pesuloissa, tukiasunnoissa, katkaisuhoidossa, katolisessa koulussa, hienostokodeissa ja kaduilla. ”Jos kaipaat upeaa ja vaikuttavaa luettavaa, hanki itsellesi oma Lucia Berlin. Mutta älä kiirehdi sen kanssa… Hanki tämä omaksi, nauti ja odota seuraavaa osaa malttamattomana.” – Mitä luimme kerran -blogi ”Vuoden käännöstapaus! Lucia Berlinin kertomuksissa valot ja varjot vuorottelevat, ja elämän pulssi sykkii vahvana silloinkin kun novellihenkilöt ovat heikossa hapessa. Berlin on terävä, mutta ei ilkeä.” – Reader why did I marry him? –blogi Jos meiltä kysytään, niin maailman paras novellisti on amerikkalainen Lucia Berlin (1936–2004). Häneltä on juuri suomennettu briljantti, järjettömän suositeltava Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia.” – Me Naiset, Sivumennen ”En muista koska olisin viimeksi lukenut vastaavanlaista tekstiä. Ehken koskaan. Berlinin novelleista huokuva oma ääni ja eletyn elämän tuntu tekevät niistä kiehtovia mutta ne eivät toimisi näin hyvin ilman viiltävän tarkkaa rytmin ja kielen tajua. Eikä tässä tapauksessa ilman nerokasta suomentajaa Kristiina Drewsia.” – Kirjailja Helmi Kekkonen

    tragikomiikka englanninkielinen kirjallisuus käännökset musta huumori psykologiset kertomukset novellit

    Aula & Co 1.painos
    FIN EISBN:9789527269442