Hyppää pääsisältöön
Kaikki kirjastot

Siirtolainen

Siirtolaiset törmäävät karuun todellisuuteen Australiassa. Kolme lasta helmoissa, neljäs vielä rinnoilla, huikentelevainen aviomies livahtelee omille teilleen. Australialaisessa siirtolaisleirissä elämä muuttuu karuksi, kohtuuttomaksi. Alkukantaisen äidinrakkauden voimalla ja suomalaisella periksiantamattomuudella äiti taistelee toivoen lapsilleen parempaa elämää. Tositapahtumiin pohjautuva tarina kauhistuttaa, mutta vaatii lukijaa jatkamaan lukemistaan. Miten äiti jaksaa ja jaksaa? ”Australiaan muutto oli suuri virhe. Pakkohan minun oli selviytyä, en minä lapsiani voinut jättää”, sanoo äiti 50 vuotta myöhemmin. ”Elämä on joskus niin kovaa, että vain sulkemalla silmänsä tosiasioilta jaksaa elää”, luonnehti psykiatri luettuaan käsikirjoituksen. Siirtolainen-romaaniin on kirjoitettu mukaan kepeyttä, jotta lukijakin jaksaisi. Teoksessa on myös kiinnostavaa tietoa Australiaan 60-luvulla lähteneiden elinoloista ja yhteisöistä. Ella Laurikkala on Floridassa osan vuodesta asuva toimittaja, tiedottaja ja kirjailija. Hänen aiempaa tuotantoaan on mm. elämänmakuinen trilogia Rajalat, Rullakatu ja Pitkäkatu.

REUNA 1. painos
FIN EISBN: 9789527221846

Saatavana seuraavilla kirjasto­korteilla

Valitettavasti tätä ei ole saatavana

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä

Siirtolainen

Laurikkala, Ella; Sorvo, Laura

Rajalat

Laurikkala, Ella

Rajalat

Laurikkala, Ella

Isä, poika ja pojan vaimo

Laurikkala, Ella; Sorvo, Laura

Pitkäkatu

Laurikkala, Ella; Kaikkonen, Mili