Riistetty lintunen

et ihminen itseäsi oikein tiedä ajatuksiasi aina edes siedä

tuomiten suotta omaa pintaasi häpeänkiven nostat painoksi rintaasi

mikä mittaa olisi toimien teon laadun ja rakkauden

vain kuolema arvon antaa sen

Valon painuessa

helisee kaura edessä ruskoveden punerva aura kuulee tähtikuiskehen tien lämmöllä täyttyneen