Pintti

    Pintti / Tommi Kinnunen

    Odotettu uutuusromaani lasitehtaan ihmisistä

     "On lasinteräviä hetkiä, jotka viiltävät menneet ajat irti nykyisistä. Ne karkottavat varmuuden ja havahduttavat huomaamaan, että sellainen on mahdollista, mitä ennen ei osannut todeksi kuvitella. Maailmassa syttyy sotia ja sattuu onnettomuuksia, tapahtuu vallankumouksia ja kruunajaisia, joiden mukaan aikaa jaksotetaan, mutta ihmisen elämän mullistukset ovat sellaisia, joita ei koulukirjoihin merkitä."

    Tyynelän perhe on kasvanut lasitehtaan varjossa. Jussia - sisarusparven vanhinta - kierrätetään tehtaalla eri tehtävissä. Kun muut kehittyvät taidoissa, kasvaa Jussi vain ikää. Mutta maailman hän näkee yksityiskohtaisemmin ja terävämmin kuin muut.

    Jussin siskoilla on omat elämänsä ja huolensa. Helmi käy tehtaalla töissä, mutta kaipaa takaisin hetkiin, joihin ei voi enää palata. Kiivasluonteisella Raililla taas on Helsingissä menneisyys, jota hän ei tajua edes piilotella. Hänestä maailmassa pärjää, jos vain on tarpeeksi tahtoa.

    Jäljittelemättömällä tyylillään Tommi Kinnunen kuvaa tehdaskylän pienoismaailmaa, ihmisten kohtaloita ja heidän keskinäisiä suhteitaan sodanjälkeisessä Suomessa.

    Tommi Kinnunen (s. 1973) on poikkeuksellisen taitava ihmiskuvaaja, joka on muutamassa vuodessa noussut yhdeksi Suomen suosituimmista kirjailijoista. Hänen edelliset romaaninsa Neljäntienristeys ja Lopotti ovat olleet arvostelu- ja myyntimenestyksiä. Kinnusen kirjoja on käännetty yli 20 kielelle.

     

    Jussi (fiktiivinen hahmo) Raili (fiktiivinen hahmo) Helmi (fiktiivinen hahmo) 1949-1951 ihmissuhteet tehtaat työpaikat lasiteollisuus arkielämä maaseutu vaikeneminen perheenjäsenet vastoinkäymiset sisarukset lasinpuhaltajat ajankuvaus sodanjälkeinen aika suomenkielinen kirjallisuus psykologiset romaanit romaanit

    WSOY 1.painos
    FIN EISBN:9789510435199

    Kiinnostaisiko myös...