Parvekejumalat

    Parvekejumalat / Anja Snellman

    Somaliperheen tytär Anis asuu Muukalaistalossa ja unelmoi asioista, jotka kantasuomalaisille teinitytöille ovat itsestään selviä. Hän haluaisi hengailla kaupungilla, surffata netissä, käydä leffoissa ja bileissä, mutta isällä on muita suunnitelmia. Niihin eivät kuulu huulipuna, korvakorut ja farkut, joihin Anis pukeutuu salaa isän ja veljien haukkapartiolta. Ainakaan niihin eivät kuulu pojat, etenkään eräs Luka, joka haluaa pelastaa Kuolleenmeren, ja jonka Anis tapaa Al Goren ilmastoluennolla. Samaan aikaan taiteilijaäidin tytär Zahra, entiseltä nimeltään Alla Pohjola, pukee ylleen niqabin, jolla peittää vartalonsa kuvat ja arvet, jotka muistuttavat entisestä elämästä. Zahra on päättänyt palata kotiin, kääntyä islamilaiseksi. Huivinsa alla hän on uusi, puhdas ja tahraton. Hän löytää muitakin kotiinpalaajia, perustaa Halajan-ryhmän ja järjestää islamilaisuuteen tutustuttavan tapahtuman. Kun Aniksen ja Zahran tiet risteävät, kummankin elämä muuttuu lopullisesti. Tämä sähkökirja toimii ePub-formaattia tukevilla lukuohjelmilla.

    yhteiskunnalliset romaanit siirtolaiskirjallisuus 2000-luku kulttuurienvälisyys ristiriidat uskonnot islam islamilainen kulttuuri naisen asema nuorten asema sosiaaliset normit lapsenmurha uskonnolliset järjestöt parvekkeet perheet maahanmuuttajat somalit käännynnäiset kaupungit lähiöt kaunokirjallisuus Suomi Helsinki

    Otava 1.painos
    FIN EISBN:9789511250517

    Kiinnostaisiko myös...