Hyppää pääsisältöön
Kaikki kirjastot

Oman oppimisen kapteeni

Jotkut omaksuvat ohjeet ja sovitut säännöt kerrasta. He keksivät vaihtoehtoisia tapoja päästä tavoitteisiin ja osaavat hyödyntää omia ja muiden vahvuuksia. Toiset vaativat enemmän ohjausta. He tuntuvat odottavan muiden aloitteita ja unohtavan jatkuvasti, mitä oltiinkaan tekemässä ja miksi.

Itseohjautuvuus on avain koulumenestykseen kaikissa opettamisen tavoissa: perinteisessä ja modernissa pedagogiikassa sekä kaikessa siltä väliltä. Se on myös avain hyvinvointiin ja hyvään elämään aikuisiällä. Oppimista ei kuitenkaan tapahdu parhaalla mahdollisella tavalla, jos toiminnassa edellytetään liian haastavia taitoja. Siksi itseohjautuvuudessa tarvitaan keskeisenä työtapana opettajajohtoisuutta.

Tässä kirjassa tarjoillaan tiivistetty teoriatausta itseohjautuvaan oppimiseen ja tukku itseohjautuvaa oppimista edistäviä tehtäviä. Tehtävät on rakennettu eri ikätasoille sopiviksi varhaiskasvatuksesta aikuisiin.

Juho Norrena on opettaja, kouluttaja, tutkija ja tietokirjailija. Hän on kirjoittanut aiemmin muun muassa kirjan Innostava koulun muutos – Opas laaja-alaisen osaamisen opetukseen ja toimittanut teoksen Ryhmä oppimaan! Toiminnallisia työtapoja ja tehtäväkehyksiä.

Saatavana seuraavilla kirjasto­korteilla

Valitettavasti tätä ei ole saatavana

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä

Arvojen varjot

Norrena, Juho; Norrena, Juho; Martikainen, Jarkko; Martikainen, Jarkko; Tuominen, Mika; Tuominen, Mika

Oman oppimisen kapteeni

Norrena, Juho

Opettajan vaikeat kysymykset

Norrena, Juho

Opettajan vaikeat kysymykset: Arvot, rajat ja työn merkityksellisyys

Norrena, Juho