Jotkut meistä menevät rikki jäämällä, toiset lähtemällä, ja tässä minä olen, enkä tiedä kumpaan ryhmään kuulun.

Tua Harnon (s. 1984) esikoisromaani on kaunis ja viisas kertomus sukupolvelta toiselle periytyvästä orpouden tunteesta.

Fridan isä oli Leonard Cohenin näköinen mies. Lapsuudenkodissa isä soitti Fridalle levyjä ja kehotti kuuntelemaan sanoituksia tarkkaan. Sitten isä katosi, ensin oman mielensä pimentoihin ja lopulta kokonaan. Kolmikymppiselle Fridalle Cohenin laulut ovat kuin pyhiä arvoituksia: "I'm Your Man", "Take This Waltz", "The Partisan". Näistäkö hän voisi selvittää, mitä isälle tapahtui?

Vai onko vastaus kauempana, isänisä Pojun elämässä? Sotien jälkeisinä vuosikymmeninä Poju kiersi maailmaa, otti vaimon toisensa jälkeen ja jätti polkunsa varrelle perheiden raunioita. Seuraukset kantautuvat kauas 2000-luvulle.

Fridassa asuu suvun miesten rauhattomuus, mutta hän ei halua osaksi samaa historiaa. Fridan mies Emil toivoo lasta. Päättääkö Frida lähteä vai jäädä? Onko hänen onnensa perheessä ja läheisyydessä, vai yksinäisyydessä ja vapaudessa?