Hyppää pääsisältöön
Kaikki kirjastot

Nainen ja häpeä

Mistä kumpuaa se häpeä, joka aiheuttaa tuskaa ja vaatii olemaan toisenlainen, jotta tuntisimme kelpaavamme? Elina Reenkola kartoittaa kirjassaan asiantuntevasti häpeän eri ulottuvuuksia, syitä ja ilmenemismuotoja sekä kertoo, miten edetä itsensä hyväksymisen tiellä. Lievänä häpeä on suojeleva voima, edellytys kulttuurin muodostumiselle ja toisten huomioimiselle. Vahva häpeä kuitenkin lamaannuttaa ja tuottaa ihmiselle kärsimystä. Häpeä herää sisäisenä ristiriitana minän ja ihanteiden välillä. Ihminen kokee, ettei ole hyväksytty ja rakastettu sellaisenaan. Pelko avuttomuuden, vajavaisuuden ja likaisuuden paljastumisesta rajoittaa ja ahdistaa. Aran ja intiimin minuuden paljastaminen on hävettävää. Häpeän voittamiseksi on tärkeä tutustua omiin vastenmielisiksi koettuihin puoliin ja ottaa tämä ”sisäinen sammakko” omakseen. Kun oppii hyväksymään itsensä armollisesti myös heikkona ja vajavaisena, ei tarvitse piiloutua ja kätkeä minuuttaan.

Minerva Kustannus 1. painos
FIN EISBN: 9789523120792

Saatavana seuraavilla kirjasto­korteilla


Akaa, Hämeenkyrö-Tavastkyro, Ikaalinen-Ikalis, Juupajoki, Kangasala, Kihniö, Lempäälä, Mänttä-Vilppula, Nokia, Orivesi, Parkano, Pirkkala-Birkala, Punkalaidun, Pälkäne, Ruovesi, Sastamala, Tampere-Tammerfors, Urjala, Valkeakoski, Vesilahti, Virrat-Virdois, Ylöjärvi
Piki-kirjastot.

Kaarina-S:t Karins, Kustavi-Gustavs, Laitila, Lieto-Lundo, Masku, Mynämäki, Naantali-Nådental, Nousiainen-Nousis, Paimio-Pemar, Pyhäranta, Raisio-Reso, Rusko, Salo, Sauvo-Sagu, Taivassalo-Tövsala, Turku-Åbo, Uusikaupunki-Nystad, Vehmaa
Vaski-kirjastot.

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä

Nainen ja häpeä

Reenkola, Elina

Kateus

Reenkola, Elina

Kateus

Reenkola, Elina

Äidin valta ja voima: äitimyyttiä purkamassa

Reenkola, Elina

Lumoavan pelottava nainen

Reenkola, Elina