Hyppää pääsisältöön
Kaikki kirjastot

Mitä ilman ei voi olla

Aistillinen kuvaus järjen pimentävästä intohimosta

Se alkaa melkein viattomasti: pieni poikkeama tutulta reitiltä, livahdus juhlista tuntemattoman naisen kotiin. Juttu ei jääkään siihen, vaan Iiron on nähtävä Liljaa, uudelleen ja uudelleen. Lilja tietää, ettei ole järkevää sekaantua naimisissa olevaan mieheen. Eikä hän aio rakastua. Kotona Iiroa odottaa tytär ja vaimo, jolle Iiro on luvannut, että on aina tämän tukena.

Miehen mielestä heillä menee vaimon kanssa ihan hyvin. Vaimon mielestä mies on muuttunut jotenkin oudoksi. Liljasta miehen avioliitto ei voi olla kunnossa: miksi mies muuten tarvitsisi hänet rakastajattarekseen? Kolmiodraamassa on aina vähintään kolme totuutta.

Mitä lähemmäs hän pääsi huonetta 412, sitä tiheämmäksi hänen hengityksensä muuttui. Hän ajatteli naisen huoneeseen odottamaan häntä, niin kuin oli tehnyt kymmenet kerrat päivän aikana.

Arvosteluotteita

"Marttisen parasta osaamista on ihmisen pään sisällä oleminen. Hän osaa eläytyä ihmisten tuntoihin ja kokemuksiin, kirjoittaa niistä uskottavasti ja luoda niille toimivia vertauksia."Liisa Kukkola, Etelä-Saimaa

"Parhaimmillaan Marttinen on pienten hetkien, ilmeiden, asentojen ja äänenpainojen rekisteröinnissä. Niiden, joiden avulla luemme läheisiämme."Anni Valtonen, Helsingin Sanomat

"Kehon, ilmeiden ja eleiden kautta esitetään henkinen todellisuus, jonka Marttinen kuvaa tarkkanäköisesti, pienimpiäkään nyansseja unohtamatta. Rakkaustarinasta kasvaa tiheätunnelmainen jännitysnäytelmä, jonka salaisuudet piilevät ja paljastuvat juuri näissä yksityiskohdissa."Jaana Märsynaho, lukukausi.blogspot.fi

"Kirja on rankka lukukokemus, mutta samalla se on huima kertomus intohimon jylläävästä voimasta, jolloin ihminen ei voi toimia normaalisti, sillä heräävä rakkaus on ihana tunne, jota ilman ei halua elää."Annika K, kirjanainen.blospot.f

"Rakastuminen ja kasvavat epäilykset välittyvät tekstistä hyvin todentuntuisesti. Loppu jännittää: voiko sotku ratketa mitenkään?"Hanna Etholén, Metro

"Teoksen asetelma on mielenkiintoinen: tapahtumat kerrotaan vuorotellen jokaisen osapuolen näkökulmasta. Lukija jää heti koukkuun. Loppuratkaisu on saatava tietää: kumman naisen Iiro valitsee?"Martta Kaukonen, Ilona

"Marttinen taitaa tunteiden solmimisen tiiviiksi kudelmaksi, joka intensiivisyydellään jää mieleen."Heini Sivonen, Ilta-Sanomat

Tammi 1. painos
FIN EISBN: 9789513172213

Saatavana seuraavilla kirjasto­korteilla

Valitettavasti tätä ei ole saatavana

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä

Mitä ilman ei voi olla

Marttinen, Annamari

Törmäys

Marttinen, Annamari

Tässä meillä on kaikki nyt

Marttinen, Annamari

Kuinka baletti nousi jaloista päähäni

Raatikainen, Henna

Korsetti

Marttinen, Annamari