Hyppää pääsisältöön
Kaikki kirjastot

Madeira : retkeilyopas : 50 kauneinta reittiä levadoilla ja vuoristossa

Madeira tunnetaan ennen kaikkea lauhkeana kukkaissaarena, jonka luonto hakee vertaistaan. Myös retkeilijän näkökulmasta Madeira on ainutlaatuinen kohde: saarella on 2000 kilometriä laaja kanavaverkosto, joka tasaisine huoltopolkuineen tunkeutuu muuten kulkukelvottomille jyrkänteille ja kirkkaille vuoristolähteille. Kanavaa tarkoittava levada onkin usein ensimmäinen portugalin kielen sana, jonka vaellusmatkailijat Madeiralla oppivat. Ei ole ihme, että Madeirasta on kaikessa hiljaisuudessa tullut luontomatkailijoiden suosikkikohde!

Levadan varsien huoltopolkuja pitkin pääsee vesiputouksille, viljelysmaisemiin, vuorenrinteille ja laakeripuumetsiin. Kasvillisuus on rehevää ympäri vuoden, ja oppaan avulla matkan voi ajoittaa vaikkapa vuodenaikojen mukaan vaihtelevan kukkaloiston mukaan. Saaren eri alueiden kuvauksista saa vinkkejä majoituspaikan valintaan, sillä myös pääkaupunki Funchalin ulkopuolella on runsas tarjonta lomamatkailijalle. Tarkat reittikuvaukset auttavat sopivien retkikohteiden valinnassa. Vaikka kastelukanavien kallistukset ovat maltillisia, reittien ympäristö on niin vaihtelevaa, että tasaista polkua pääsee halutessaan hyvinkin jännittäviin maisemiin. Varsinaisia vuoristohaasteita kaipaavakaan ei pety Madeiralla: 1900 metrin korkeuteen nousevassa keskusvuoristossa patikointi muistuttaa alppivaelluksia. Madeira on todellinen retkeilijän aarreaitta, josta jokainen matkailija löytää itselleen sopivia patikkaretkiä. Reittejä on niin sunnuntaikävelijöille ja vaikkapa lasten kanssa liikkuville kuin vaelluskonkareillekin.

Oppaan reittikuvaukset sisältävät kaiken tarpeellisen tiedon, jotta matkailijan on helppo valita itselleen sopiva kokonaisuus retkeilykokemuksen määrästä riippumatta. Jokaisen reitin yhteydessä kerrotaan perustiedot reitin vaativuudesta, korkeuseroista, reittien kestoista, joukkoliikenteestä ja lähestymisistä, palveluista sekä muuntelu- ja yhdistämisvaihtoehdoista. Vaikka vastuu turvallisuudesta on aina loppujen lopuksi vaeltajalla itsellään, reittikuvausten yhteydessä kerrotaan selkeästi mahdollisista vaaranpaikoista - sekä esimerkiksi huimaavista osuuksista sinänsä tasaisilla levadareiteillä. Sanallisten kuvausten tukena toimivat yksityiskohtaiset reittikartat. Reittikuvausten yhteydessä ilmoitetaan keskimääräiset vaellusajat, jotka hyvin vaihtelevissa, osin vuoristoisissakin, oloissa kertovat enemmän kuin pelkät reittien pituudet. Oppaan 50 reitin joukosta löytyy runsaasti helppoja ja keskivaativia vaihtoehtoja sekä muutama erityisen huima vaellus, joita suositellaan vain vankan vuoristovaelluskokemuksen omaaville.

Madeiran vaellusopas kuuluu saksalaisen Rotherin luotettavaan retkeilyopassarjaan. Käännös perustuu uusimpaan painokseen, joka on perusteellisesti uudistettu.  Oppaassa mukana: - 50 reittiä muutaman tunnin kävelystä vaativiin vuoristovaelluksiin - Jokaisen reittikuvauksen yhteydessä selkeä karttaote, korkeusprofiili ja kuvitusta sekä tarkat perustiedot mm. vaativuudesta, reittien kestoista, ruokailu- ja majoitusmahdollisuuksista - Vaelluskartat mittakaavassa 1:25 000 tai 1:50 000  - Yleiskartat mittakaavassa 1:250 000 tai 1:370 000 - Asiantunteva kirjoittaja, jolla omakohtaista kokemusta kaikista reiteistä - Yleistietoa Madeirtasta, saaren retkeilyolosuhteista ja saaren eri osien erityispiirteistä - Selkeät käyttöohjeet, vinkkejä aktiiviloman ajanvietteiksi sekä käytännön matkailutietoa ja mm. retkeilyalueiden tuntumassa sijaitsevien majoituspaikkojen osoitteita - Saksankielinen alkuteos Rotherin luotettavasta vaellusopassarjasta Madeira retkeilyopas 50 kauneinta reittiä levadoilla ja vuoristossa - tekijä Rolf Goetz, käännös Eeva Mäkelä

Karttakeskus Oy 1. painos
FIN EISBN: 9789522663306

Saatavana seuraavilla kirjasto­korteilla


Alajärvi, Alavus, Evijärvi, Ilmajoki, Isojoki-Storå, Isokyrö-Storkyro, Karijoki-Bötom, Kaskinen-Kaskö, Kauhajoki, Kauhava, Kuortane, Kurikka, Laihia-Laihela, Lappajärvi, Lapua-Lappo, Perho, Seinäjoki, Soini, Teuva-Östermark, Veteli-Vetil, Vimpeli, Ähtäri-Etseri
Eepos-kirjastot.

Imatra, Lappeenranta-Villmanstrand, Lemi, Parikkala, Rautjärvi, Ruokolahti, Savitaipale, Taipalsaari
Heili-kirjastot.

Askola, Hanko-Hangö, Ingå-Inkoo, Lapinjärvi-Lappträsk, Loviisa-Lovisa, Myrskylä-Mörskom, Pornainen-Borgnäs, Porvoo-Borgå, Pukkila, Raseborg-Raasepori, Sipoo-Sibbo, Siuntio-Sjundeå
Helle-kirjastot.

Hankasalmi, Joutsa, Jyväskylä, Jämsä, Kannonkoski, Karstula, Keuruu, Kinnula, Kivijärvi, Konnevesi, Kuhmoinen, Kyyjärvi, Laukaa, Luhanka, Multia, Muurame, Petäjävesi, Pihtipudas, Saarijärvi, Toivakka, Uurainen, Viitasaari, Äänekoski
Keski-kirjastot.

Hamina-Fredrikshamn, Iitti-Itis, Kotka, Kouvola, Miehikkälä, Pyhtää-Pyttis, Virolahti-Vederlax
Kyyti-kirjastot.

Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Kärkölä, Lahti-Lahtis, Orimattila, Padasjoki, Sysmä
Lastu-kirjastot.

Enonkoski, Heinävesi, Hirvensalmi, Joroinen-Jorois, Juva, Mikkeli-S:t Michel, Mäntyharju, Pertunmaa, Pieksämäki, Puumala, Rantasalmi, Savonlinna-Nyslott, Varkaus
Lumme-kirjastot.

Alavieska, Enontekiö-Enontekis, Haapajärvi, Haapavesi, Hailuoto-Karlö, Hyrynsalmi, Ii, Inari-Enare, Kajaani-Kajana, Kalajoki, Kemi, Kemijärvi, Keminmaa, Kempele, Kittilä, Kolari, Kuhmo, Kuusamo, Kärsämäki, Liminka-Limingo, Lumijoki, Merijärvi, Muhos, Muonio, Nivala, Oulainen, Oulu-Uleåborg, Paltamo, Pelkosenniemi, Pello, Posio, Pudasjärvi, Puolanka, Pyhäjoki, Pyhäjärvi, Pyhäntä, Raahe-Brahestad, Ranua, Reisjärvi, Ristijärvi, Rovaniemi, Salla, Savukoski, Sievi, Siikajoki, Siikalatva, Simo, Sodankylä, Sotkamo, Suomussalmi, Taivalkoski, Tervola, Tornio-Torneå, Tyrnävä, Utajärvi, Utsjoki, Vaala, Ylitornio-Övertorneå, Ylivieska
Pohjoisen eKirjasto.

Hausjärvi, Hyvinkää-Hyvinge, Loppi, Nurmijärvi, Riihimäki
Ratamo-kirjastot.

Ilomantsi-Ilomants, Joensuu, Juuka, Kitee, Kontiolahti, Lieksa, Liperi, Nurmes, Outokumpu, Polvijärvi, Rääkkylä, Tohmajärvi, Valtimo
Vaara-kirjastot.

Hattula, Hämeenlinna-Tavastehus, Janakkala
Vanamo-kirjastot.

Kaarina-S:t Karins, Kustavi-Gustavs, Laitila, Lieto-Lundo, Masku, Mynämäki, Naantali-Nådental, Nousiainen-Nousis, Paimio-Pemar, Pyhäranta, Raisio-Reso, Rusko, Salo, Sauvo-Sagu, Taivassalo-Tövsala, Turku-Åbo, Uusikaupunki-Nystad, Vehmaa
Vaski-kirjastot.

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä

Madeira : retkeilyopas : 50 kauneinta reittiä levadoilla ja vuoristossa

Goetz, Rolf

Espanjan Aurinkorannikko : retkeilyopas : Costa del Sol, Costa de la Luz, Sierra Nevada : 50 valikoitua reittiä

Plikat, Bernd

Espanjan Aurinkorannikko : retkeilyopas : Costa del Sol, Costa de la Luz, Sierra Nevada : 50 valikoitua reittiä

Plikat, Bernd

Pohjois-Suomen vaellusreitit

Laaksonen, Jouni; Laaksonen, Jouni

Vuoden vaellus: elämää Pohjolan erämaissa

Saukko, Erno; Heiskanen, Eino