Leivättömän pöydän hovimestari rikosromaani

    Leivättömän pöydän hovimestari rikosromaani / Aimo Salonen

    Ylikomisario Pekkala joukkoineen joutuu ihmeen eteen, kun Lahdessa katoaa kolme yksinäistä naista kuin savuna ilmaan. Naiset eivät tunne toisiaan, mutta jokin heitä ilmeisesti yhdistää?
    Syntyy ilmiö nimeltä Lahden mysteeri. Esimiehet ja media painostavat tutkijoita, jotka kokoavat tiedonmurusia ja sovittelevat niitä yhteen.
    Neljäs katoaminen koskettaa läheisesti koko yksikköä ja tutkintavastuu siirretään Krp:lle, joka aloittaa työnsä puhtaalta pöydältä. Pekkala eroaa virastaan ja lähtee omille teilleen, mutta jatkaa edelleen tutkimuksiaan ja kilpajuoksu alkaa.
    Mysteeri ratkeaa, mutta sitten ruumiita tuleekin yllättäen lisää. Pekkalan tuska kasvaa, sillä viimeinen henkirikos on liipannut liian läheltä, eikä anna rauhaa. Viimein leivätön pöytä saadaan katetuksi. Mutta kenelle häkki heiluu ja kuka toimii hovimestarina?
    Koskettavaan rikostarinaan sisältyy aimoannos elämäntuskaa, romantiikkaakaan unohtamatta. Kirja on Aimo Salosen kirjoittaman Pekkala-trilogian ensimmäinen osa.

    rikoskirjallisuus poliisikirjallisuus esikoisteokset ihmisryöstöt etsintä murha rikokset mustasukkaisuus kateus yksinäisyys syyntakeisuus poliisit rikostutkijat juristit rikolliset kaupungit

    Myllylahti
    FIN EISBN:9789522023889

    Kiinnostaisiko myös...