Hyppää pääsisältöön
Kaikki kirjastot

Lähtemisen suloinen tuska. Katamaraanilla maailman ympäri

Lähtemisen suloinen tuska on omiin kokemuksiini perustuva kertomus unelmasta ja sen toteuttamisesta: purjehtimisesta maapallon ympäri ystävieni kanssa. Kerron veneen rakentamisen ja purjehtimisen lisäksi myös teknisistä ongelmista, taloudellisista rajoitteista ja erilaisista kokemistani ristiriidoista.

Kuvaan luonnon, ympäristön ja eri maiden olojen lisäksi omaa arkeani ulkomailla ja kotimaassa, purjehdusnautintoja mutta myös vaikeita hetkiä. Koetan lisäksi selvittää itselleni ja muille mitä näkemäni ja kokemani asiat merkitsevät laajemmin.

Veneeni, katamaraani Blue Moon 46 jalkaa, poikkeaa selvästi tavallisista maailmanympäripurjehtijoiden veneistä. Se on tunnetun ranskalaisen venesuunnittelijan, Eric Lerougen luomus: nopea, yksilöllinen, käytännöllinen ja kaunis. Tietääkseni vain yksi suomalainen on purjehtinut katamaraanilla maapallon ympäri ennen minua.

Kirjassa on 202 värikuvaa matkan eri vaiheista. Lisäksi olen kirjoittanut yhteenvedon matkalla oppimistani asioista. Pidän yhteenvetoa hyödyllisenä kaikille, jotka suunnittelevat tai haaveilevat pitkistä valtameripurjehduksista.

E-painos Oy 1. painos
FIN EISBN: 9789529343775

Saatavana seuraavilla kirjasto­korteilla

Valitettavasti tätä ei ole saatavana

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä

Oman elämäsi superstara: toteuta ammatilliset unelmasi

Tammikallio, Taru; Ståhlberg, Kirsi

Valinnan paikka : näin teet parempia päätöksiä

Pihlaja, Satu

Purjehdus tunnissa : opas purjehtijoille ja maakravuille

Rapeli, Raine

Unelmahommissa: tee itsellesi työ siitä mistä pidät

Rämö, Satu

Unelmahommissa : tee itsellesi työ siitä mistä pidät

Rämö, Satu; Valtari, Hanne