Hyppää pääsisältöön
Kaikki kirjastot

Kuvajainen peilissä

Tamperelainen fysioterapeutti Aino Tasanko on kokenut kovia. Hänen avioliittonsa on kariutunut ja vanhempansa kuolleet liikenneonnettomuudessa. Pienyrittäjän arki ei sekään ole ruusuista. Uutta kumppania etsiessään Aino retkahtaa venäläistaustaiseen roistoon. Aino saa tutustua raakaan hyväksikäytön maailmaan, jossa pelataan isoilla panoksilla. Siinä maailmassa hänen lievästi kehitysvammainen mutta viehättävä siskonsa Veerakin on kovaa valuuttaa. Eräänä päivänä kotiin saapuvaa Ainoa odottaa kauhistuttava näky. Hän joutuu keskelle merkillisiä tapahtumia, joissa omin voimin pärjääminen tuntuu mahdottomalta. Onneksi kuitenkin Ainolla on asiakkaanaan yksityisetsivä Helena Nieminen. Helena ja hänen aisaparinsa Simo Suomela saavat monta kovaa pähkinää purtavakseen, ennen kuin seksi- ja huumebisneksen liepeillä tehty murha selviää. Kuvajainen peilissä on kolmas Helena Niemisen tutkimuksista kertova rikosromaani. Aikaisemmin ovat ilmestyneet romaanit Kuolema kesäyössä (2010) ja Kuolema soittaa kelloa (2011).

FIN EISBN: 9789529965885

Saatavana seuraavilla kirjasto­korteilla


Alajärvi, Alavus, Evijärvi, Ilmajoki, Isojoki-Storå, Isokyrö-Storkyro, Karijoki-Bötom, Kaskinen-Kaskö, Kauhajoki, Kauhava, Kuortane, Kurikka, Laihia-Laihela, Lappajärvi, Lapua-Lappo, Perho, Seinäjoki, Soini, Teuva-Östermark, Veteli-Vetil, Vimpeli, Ähtäri-Etseri
Eepos-kirjastot.

Korsnäs, Kristinestad-Kristiinankaupunki, Kronoby-Kruunupyy, Larsmo-Luoto, Malax-Maalahti, Korsholm-Mustasaari, Närpes-Närpiö, Pedersöre-Pedersören kunta, Jakobstad-Pietarsaari, Nykarleby-Uusikaarlepyy, Vorå-Vöyri
Fredrika-kirjastot.

Hamina-Fredrikshamn, Iitti-Itis, Kotka, Kouvola, Miehikkälä, Pyhtää-Pyttis, Virolahti-Vederlax
Kyyti-kirjastot.

Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Kärkölä, Lahti-Lahtis, Orimattila, Padasjoki, Sysmä
Lastu-kirjastot.

Akaa, Hämeenkyrö-Tavastkyro, Ikaalinen-Ikalis, Juupajoki, Kangasala, Kihniö, Lempäälä, Mänttä-Vilppula, Nokia, Orivesi, Parkano, Pirkkala-Birkala, Punkalaidun, Pälkäne, Ruovesi, Sastamala, Tampere-Tammerfors, Urjala, Valkeakoski, Vesilahti, Virrat-Virdois, Ylöjärvi
Piki-kirjastot.

Hausjärvi, Hyvinkää-Hyvinge, Loppi, Nurmijärvi, Riihimäki
Ratamo-kirjastot.

Vaasa-Vasa
Vaasan kaupunginkirjasto.

Kaarina-S:t Karins, Kustavi-Gustavs, Laitila, Lieto-Lundo, Masku, Mynämäki, Naantali-Nådental, Nousiainen-Nousis, Paimio-Pemar, Pyhäranta, Raisio-Reso, Rusko, Salo, Sauvo-Sagu, Taivassalo-Tövsala, Turku-Åbo, Uusikaupunki-Nystad, Vehmaa
Vaski-kirjastot.

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä

Kuolema kesäyössä : rikosromaani / Maija Porma

PORMA, Maija

Pahempi kuin murha

Korhonen, Wexi

Kuolema soittaa kelloa / Maija Porma

PORMA, Maija

Toinen peto

Soininvaara, Taavi

Toinen peto

Soininvaara, Taavi