Hyppää pääsisältöön
Kaikki kirjastot

Kun varjot pitenevät : rikosromaani

Joulupukin Pajakylän kesä 2001 lähenee loppuaan Napapiirillä. Kansainvälistä turistivirtaa värittää samaan aikaan pidettävän matkailuseminaarin kirjava osallistujajoukko. Kun yksi pääpuhujista löydetään kuolleena, on rikoskomisario Markus Edelmannin johtama KRP:n väkivaltarikosten tutkintaryhmä ymmällään. Kuka halusi hengiltä yrittäjän, joka oli johtanut vuosia yhtä Pajakylän menestyksekkäimmistä kauppaliikkeistä?

Tutkimuksissaan Markus Edelmann ja Sonja Friberg törmäävät toistuvasti yllättäviin vaikeuksiin. Tummat pilvet näyttävät asettuneen Suomen suosituimpiin kuuluvan matkailukohteen päälle pysyvästi, ja poliisijohdon painostuksessa Edelmann joutuu laajentamaan tutkinnan Suomen rajojen ulkopuolelle.

Kansakunnan lähihistorian penkominen pohjan perukoilla alkaa lopulta nostaa esiin salaisuuksia, joista on ollut tapana vaieta. Kylmät kädet kurkottavat vuosien§ takaa peittelemään vanhoja syntejä. Komisario Edelmannin murharyhmä onnistuu pitämään lukijan piinaavassa jännityksessä aivan kirjan viimeisille sivuille saakka.

Kun varjot pitenevät on kolmas romaani, jossa KRP:n Rovaniemen yksikön rikoskomisario Markus Edelmann, saksalaisen sotilaan poika, ja suomenruotsalainen rikosylikonstaapeli Sonja Friberg ratkovat lappilaisia rikoksia. Sarjan aiemmat teokset ovat Kun pimeys peittää valkeat yöt (2012) sekä Kun kesä ei tullutkaan (2013).

Myllylahti Oy 1. painos
FIN EISBN: 9789522025807

Saatavana seuraavilla kirjasto­korteilla


Espoo-Esbo, Helsinki-Helsingfors, Kauniainen-Grankulla, Vantaa-Vanda
Helmet-kirjastot.

Järvenpää-Träskända, Kerava-Kervo, Mäntsälä, Tuusula-Tusby
Kirkes-kirjastot.

Hamina-Fredrikshamn, Iitti-Itis, Kotka, Kouvola, Miehikkälä, Pyhtää-Pyttis, Virolahti-Vederlax
Kyyti-kirjastot.

Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Kärkölä, Lahti-Lahtis, Orimattila, Padasjoki, Sysmä
Lastu-kirjastot.

Akaa, Hämeenkyrö-Tavastkyro, Ikaalinen-Ikalis, Juupajoki, Kangasala, Kihniö, Lempäälä, Mänttä-Vilppula, Nokia, Orivesi, Parkano, Pirkkala-Birkala, Punkalaidun, Pälkäne, Ruovesi, Sastamala, Tampere-Tammerfors, Urjala, Valkeakoski, Vesilahti, Virrat-Virdois, Ylöjärvi
Piki-kirjastot.

Alavieska, Enontekiö-Enontekis, Haapajärvi, Haapavesi, Hailuoto-Karlö, Hyrynsalmi, Ii, Inari-Enare, Kajaani-Kajana, Kalajoki, Kemi, Kemijärvi, Keminmaa, Kempele, Kittilä, Kolari, Kuhmo, Kuusamo, Kärsämäki, Liminka-Limingo, Lumijoki, Merijärvi, Muhos, Muonio, Nivala, Oulainen, Oulu-Uleåborg, Paltamo, Pelkosenniemi, Pello, Posio, Pudasjärvi, Puolanka, Pyhäjoki, Pyhäjärvi, Pyhäntä, Raahe-Brahestad, Ranua, Reisjärvi, Ristijärvi, Rovaniemi, Salla, Savukoski, Sievi, Siikajoki, Siikalatva, Simo, Sodankylä, Sotkamo, Suomussalmi, Taivalkoski, Tervola, Tornio-Torneå, Tyrnävä, Utajärvi, Utsjoki, Vaala, Ylitornio-Övertorneå, Ylivieska
Pohjoisen eKirjasto.

Hausjärvi, Hyvinkää-Hyvinge, Loppi, Nurmijärvi, Riihimäki
Ratamo-kirjastot.

Eura, Eurajoki-Euraåminne, Harjavalta, Honkajoki, Huittinen, Jämijärvi, Kankaanpää, Karvia, Kokemäki-Kumo, Merikarvia-Sastmola, Nakkila, Pomarkku-Påmark, Pori-Björneborg, Rauma-Raumo, Siikainen, Säkylä, Ulvila-Ulvsby
Satakirjastot.

Siilinjärvi
Siilinjärvi.

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä

Kun kesä ei tullutkaan : rikosromaani

Lindell, Sebastian

Hukutettu mieli: rikosromaani

Lindell, Sebastian

Hukutettu mieli: rikosromaani

Lindell, Sebastian

Rajatapaus : rikosromaani

Lindell, Sebastian

Kun pimeys peittää valkeat yöt : rikosromaani

Lindell, Sebastian