Hyppää pääsisältöön
Kaikki kirjastot

Kun pimeys peittää valkeat yöt : rikosromaani

Kirjan innoittajana on todellinen selvittämätön henkirikos 40- ja 50-lukujen taitteesta.

Eletään kesää 2000. Eläkeläispariskunnan marjametsästä Tervolassa löytämä vanha kaulakoru saa komisario Edelmannin ja ylikonstaapeli Fribergin kiinnostumaan, sillä samassa metsikössä on 40 vuotta aikaisemmin murhattu tunnistamattomaksi jäänyt nainen.

Pian tapahtuu teloituksenomainen murha keskellä kirkasta päivää, ja ymmällään oleva poliisi hälyttää paikalle Edelmannin ryhmän Rovaniemeltä. Ovatko tapaukset kytköksissä toisiinsa?

Salaisuuksien penkominen halki Suomen johdattaa tutkimukset ennen pitkää Etelä-Ruotsiin saakka. Paluu Lappiin vie lopulta etsivät hengenvaaraan syyllisten yrittäessä suojella itseään. Yllättävässä ratkaisussa paljastuu niin pimeimpiä salaisuuksia ihmisestä itsestään kuin synkkiä hetkiä koko kansakunnan lähihistoriastakin.

Kun pimeys peittää valkeat yöt on ensimmäinen romaani, jossa KRP:n Rovaniemen yksikön rikoskomisario Markus Edelmann, saksalaisen sotilaan poika, ja suomenruotsalainen rikosylikonstaapeli Sonja Friberg ratkovat lappilaisia rikoksia.

Viimeiselle sivulle lukijan pulssin korkealla pitävä murhamysteeri, jota on innoittanut todellinen 40- ja 50-lukujen taitteessa Tervolassa tapahtunut selvittämätön henkirikos.

FIN EISBN: 9789522023940

Saatavana seuraavilla kirjasto­korteilla


Alajärvi, Alavus, Evijärvi, Ilmajoki, Isojoki-Storå, Isokyrö-Storkyro, Karijoki-Bötom, Kaskinen-Kaskö, Kauhajoki, Kauhava, Kuortane, Kurikka, Laihia-Laihela, Lappajärvi, Lapua-Lappo, Perho, Seinäjoki, Soini, Teuva-Östermark, Veteli-Vetil, Vimpeli, Ähtäri-Etseri
Eepos-kirjastot.

Korsnäs, Kristinestad-Kristiinankaupunki, Kronoby-Kruunupyy, Larsmo-Luoto, Malax-Maalahti, Korsholm-Mustasaari, Närpes-Närpiö, Pedersöre-Pedersören kunta, Jakobstad-Pietarsaari, Nykarleby-Uusikaarlepyy, Vorå-Vöyri
Fredrika-kirjastot.

Espoo-Esbo, Helsinki-Helsingfors, Kauniainen-Grankulla, Vantaa-Vanda
Helmet-kirjastot.

Hamina-Fredrikshamn, Iitti-Itis, Kotka, Kouvola, Miehikkälä, Pyhtää-Pyttis, Virolahti-Vederlax
Kyyti-kirjastot.

Akaa, Hämeenkyrö-Tavastkyro, Ikaalinen-Ikalis, Juupajoki, Kangasala, Kihniö, Lempäälä, Mänttä-Vilppula, Nokia, Orivesi, Parkano, Pirkkala-Birkala, Punkalaidun, Pälkäne, Ruovesi, Sastamala, Tampere-Tammerfors, Urjala, Valkeakoski, Vesilahti, Virrat-Virdois, Ylöjärvi
Piki-kirjastot.

Alavieska, Enontekiö-Enontekis, Haapajärvi, Haapavesi, Hailuoto-Karlö, Hyrynsalmi, Ii, Inari-Enare, Kajaani-Kajana, Kalajoki, Kemi, Kemijärvi, Keminmaa, Kempele, Kittilä, Kolari, Kuhmo, Kuusamo, Kärsämäki, Liminka-Limingo, Lumijoki, Merijärvi, Muhos, Muonio, Nivala, Oulainen, Oulu-Uleåborg, Paltamo, Pelkosenniemi, Pello, Posio, Pudasjärvi, Puolanka, Pyhäjoki, Pyhäjärvi, Pyhäntä, Raahe-Brahestad, Ranua, Reisjärvi, Ristijärvi, Rovaniemi, Salla, Savukoski, Sievi, Siikajoki, Siikalatva, Simo, Sodankylä, Sotkamo, Suomussalmi, Taivalkoski, Tervola, Tornio-Torneå, Tyrnävä, Utajärvi, Utsjoki, Vaala, Ylitornio-Övertorneå, Ylivieska
Pohjoisen eKirjasto.

Hausjärvi, Hyvinkää-Hyvinge, Loppi, Nurmijärvi, Riihimäki
Ratamo-kirjastot.

Eura, Eurajoki-Euraåminne, Harjavalta, Honkajoki, Huittinen, Jämijärvi, Kankaanpää, Karvia, Kokemäki-Kumo, Merikarvia-Sastmola, Nakkila, Pomarkku-Påmark, Pori-Björneborg, Rauma-Raumo, Siikainen, Säkylä, Ulvila-Ulvsby
Satakirjastot.

Siilinjärvi
Siilinjärvi.

Vaasa-Vasa
Vaasan kaupunginkirjasto.

Kaarina-S:t Karins, Kustavi-Gustavs, Laitila, Lieto-Lundo, Masku, Mynämäki, Naantali-Nådental, Nousiainen-Nousis, Paimio-Pemar, Pyhäranta, Raisio-Reso, Rusko, Salo, Sauvo-Sagu, Taivassalo-Tövsala, Turku-Åbo, Uusikaupunki-Nystad, Vehmaa
Vaski-kirjastot.

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä

Kun kesä ei tullutkaan : rikosromaani

Lindell, Sebastian

Rajatapaus : rikosromaani

Lindell, Sebastian

Kun varjot pitenevät : rikosromaani

Lindell, Sebastian

Hukutettu mieli: rikosromaani

Lindell, Sebastian

Hukutettu mieli: rikosromaani

Lindell, Sebastian