Kriminologia. Rikollisuus ja kontrolli muuttuvassa yhteiskunnassa

    Kriminologia. Rikollisuus ja kontrolli muuttuvassa yhteiskunnassa / Janne Kivivuori, Mikko Aaltonen, Matti Näsi, Karoliina Suonpää, Petri Danielsson

    Miksi toiset ihmiset tekevät enemmän rikoksia kuin toiset? Mistä syystä laittomuudet kasaantuvat joillekin alueille? Miten köyhyys, ihmisen persoonallisuus ja sosiaalinen kontrolli vaikuttavat rikollisuuteen? Millä tavoin rikollisuus on muuttunut ajan saatossa? Kriminologia tutkii arkaluontoisia ilmiöitä, sillä rikoksen tekijä ei yleensä halua tekoaan muiden tietoon. Myös rikoksen uhri voi pyrkiä mieluiten unohtamaan kokemuksensa. Yhteiskunnallisessa keskustelussa kysymykset rikollisuudesta ja turvallisuudesta ovat kuitenkin tulleet yhä tärkeämmiksi. Kriminologia vastaa näihin kysymyksiin uusimman tutkimustiedon avulla. Teoksessa tarkastellaan myös uusia rikosuhkia, kuten kyberrikollisuutta ja terrorismia, sekä rikollisuuden ehkäisemisen keinoja. Kuinka voidaan saavuttaa entistä turvallisempi, kansalaisia oikeudenmukaisesti kohteleva yhteiskunta?

    kriminologia tutkimusmenetelmät metodologia lähdeaineisto teoriat rikollisuus rakenne syyt reaktiot arviointitutkimus kontrollipolitiikka muutos kriminaalipolitiikka historia rikoksentorjunta piilorikollisuus historiallinen kriminologia oikeussosiologia rikosoikeus rikokset rikostaloustiede kriminaalipsykologia kriminaalipsykologit nuoret rikoksentekijät

    Gaudeamus 1.painos
    FIN EISBN:9789523455306

    Kiinnostaisiko myös...