Hyppää pääsisältöön
Kaikki kirjastot

Kolme

Neljä matkustajakonetta putoaa samaan aikaan eri puolilla maapalloa. Syynä ei ole terrorismi eikä sää. Hämmentävän tragedian keskellä havaitaan pian ihme: kolmessa koneessa on kussakin yksi eloonjäänyt lapsi. Pelastustoimen ja koko maailman huomio nauliintuu neljänteen turmakoneeseen... Kun media herkuttelee vuosisadan uutisella, pelastuneiden lasten oireilu koettelee lasten tilapäishuoltajia. Samaan aikaan vaikutusvaltaisen uskonlahkon julistama huhu leviää kulovalkean lailla: Lapset eivät valikoituneet sattumalta. Heidän outo käytöksensä ei olekaan trauman jälkioireita. Selittämättömien tapahtumien myötä yhä useampi alkaa toivoa, ettei neljättä eloonjäänyttä koskaan löydetä...

Käännöskirjallisuuden kuuminta huippua - paranormaalia jännitystä - edustava romaani koukuttaa paitsi juonellaan, myös rakenteellaan. Tarina kerrotaan journalistin kirjoittaman dokumenttiteoksen muodossa. Silminnäkijöiden, pelastustyöntekijöiden, hoitohenkilökunnan ja lasten uusien huoltajien lausunnot luovat hämmästyttävän illuusion todentunnusta! Romaani herätti välittömästi kansainvälistä kiinnostusta ja sen käännösoikeudet on myyty 23 maahan vain pienen näytteen perusteella. Myös televisio-oikeudet on myyty ja romaanista on tulossa tv-sarja.

Otava 1. painos
FIN EISBN: 9789512359325

Saatavana seuraavilla kirjasto­korteilla

Valitettavasti tätä ei ole saatavana

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä

Neljäs päivä

Lotz, Sarah; Mäkelä, Pekka

Science Fiction by African Writers: AfroSF, #1

Okorafor, Nnedi; Udo, Uko Bendi; Burgh, Dave de; Mboob, Biram; Murray, Sally-Ann; Nkomo, Mandisi; Kruger, Liam; Nwonwu, Chiagozie Fred; Haye, Joan De La; Arderne, Mia; Aliyu, Rafeeat; Lotz, Sarah; Stokes, Martin; Gachagua, Clifton; Okogu, Efe; Huchu, Tendai; Zinn, Cristy; Jacobs, Ashley; Wood, Nick; Thompson, Tade; Partridge, S.A.; Onwualu, Chinelo

Impossible

Lotz, Sarah