Kapina tehtailla : Kuusankoski 1918

    Kapina tehtailla : Kuusankoski 1918 / Seppo Aalto

    Kesällä 1918 Kuusankoskea kutsuttiin Kuolemanlaaksoksi. Tehdasyhteisö oli sokissa. Sen oli perinpohjaisesti järkyttänyt verilöyly, jossa kuukauden aikana oli teloitettu 280 punaista miestä ja naista. Väkilukuun suhteutettuna valkoinen terrori oli maan huippua Kuusankoskella, joka oli läpikotaisin punainen. Kuusankoskella sijaitsivat Euroopan suurimmat paperitehtaat. Lähes jokainen paikkakunnan 12 000 asukkaasta oli riippuvainen Kymi Oy:stä. Tehdas toi sekä valoa että varjoa. Luokka- ja elintasoerot olivat suuret. Tehtaiden herrasväki ja työväestö elivät samalla paikkakunnalla, mutta eri maailmoissa. Niiden välillä oli ylittämätön kuilu. Dosentti Seppo Aalto tutkii kirjassaan kotipaikkakuntansa sisällissodan järkyttäviä tapahtumia. Kapina tehtailla kertoo, miksi kapinaan noustiin, millainen oli punainen valta ja terrori ja miten punakaarti kävi sotaansa. Entä mikä aiheutti kaikki kohtuuden rajat ylittävän valkoisen terrorin? Kuusankosken tapahtumien kautta avautuu laajempi näkökulma vuoden 1918 sisällissodan syihin ja seurauksiin koko maassa.

    Kymin Osakeyhtiö. 1918 kansalaissota luokkataistelu radikalisoituminen työläiset poliittinen väkivalta punaiset (kansalaissota) valkoiset (kansalaissota) teollisuusyhdyskunnat historia sisällissodat Kymenlaakso Kuusankoski Kouvola Voikkaa Suomi punakaartit teloitetut teloitus punaiset -- kansalaissota valkoiset -- kansalaissota teollisuustyöntekijät paperityöntekijät poliittiset vainot valkokaartit

    Kustannusosakeyhtiö Siltala 1.painos
    FIN EISBN:9789522345974

    Kiinnostaisiko myös...