Hyppää pääsisältöön
Kaikki kirjastot

Kansan vihollinen : inkerinsuomalaisen Niina Väärän tarina

Inkerinsuomalainen Niina Väärä syntyi Neuvosto-Venäjälle kesällä 1930. Kahdeksanhenkisen perheen kuopuksen elämästä kehkeytyi monivaiheinen selviytymistarina.

Niina menetti kuusi vuotiaana äitinsä onnettomuudessa ja isä kuoli kolme vuotta myöhemmin, kun neuvostolääkäri ei suostunut hoitamaan suomalaista miestä. Hautajaisväki piti parempana, että kuolema olisi korjannut orvon tytönkin. Kolme vanhempaa veljeä katosi sotaan ja sotaa pakoon. Sota jätti myös rakkaan mummon kuolemaan nälkään, kun Niina lähetettiin siskonsa kanssa pakolaisleirille.

Lapsena koettu sota ei koskaan unohtunut. Niina joutui useaan kertaan sodan silmään saksalaisten ja puna-armeijan rintamalinjojen vyöryessä yli, eivätkä koettelemukset loppuneet sotaan: Stalinin hallitsemaan Neuvosto-Viroon joutuneesta orpotytöstä tuli 12-vuotiaana lapsiorja, ja suomalaisen syntyperän vuoksi hänen passiinsa lyötiin leima ”kansan vihollinen”.

Olli Pirhosen kirjaamat Niina Väärän muistelmat hätkähdyttävät ja liikuttavat. Niiden ytimessä on Niina Väärän järkkymätön halu selviytyä ja kasvaa ”kunnon ihmiseksi”.

Docendo 1. painos
FIN EISBN: 9789525912616

Saatavana seuraavilla kirjasto­korteilla


Imatra, Lappeenranta-Villmanstrand, Lemi, Parikkala, Rautjärvi, Ruokolahti, Savitaipale, Taipalsaari
Heili-kirjastot.

Espoo-Esbo, Helsinki-Helsingfors, Kauniainen-Grankulla, Vantaa-Vanda
Helmet-kirjastot.

Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Kärkölä, Lahti-Lahtis, Orimattila, Padasjoki, Sysmä
Lastu-kirjastot.

Enonkoski, Heinävesi, Hirvensalmi, Joroinen-Jorois, Juva, Mikkeli-S:t Michel, Mäntyharju, Pertunmaa, Pieksämäki, Puumala, Rantasalmi, Savonlinna-Nyslott, Varkaus
Lumme-kirjastot.

Hattula, Hämeenlinna-Tavastehus, Janakkala
Vanamo-kirjastot.

Kaarina-S:t Karins, Kustavi-Gustavs, Laitila, Lieto-Lundo, Masku, Mynämäki, Naantali-Nådental, Nousiainen-Nousis, Paimio-Pemar, Pyhäranta, Raisio-Reso, Rusko, Salo, Sauvo-Sagu, Taivassalo-Tövsala, Turku-Åbo, Uusikaupunki-Nystad, Vehmaa
Vaski-kirjastot.

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä

Kansan vihollinen : inkerinsuomalaisen Niina Väärän tarina

Pirhonen, Olli

Gestapo : natsi-Saksan salaisen poliisin historia

McDonough, Frank

Gestapo : natsi-Saksan salaisen poliisin historia

McDonough, Frank

Gestapo: natsi-Saksan salaisen poliisin historia

McDonough, Frank

Pohjolan leijona: Kustaa II Aadolf ja Suomi 1611-1632

Lappalainen, Mirkka