Hyppää pääsisältöön
Kaikki kirjastot

Johtaminen ja työyhteisön hyvinvointi

Vain innostuneet, osaavat ja työssään hyvinvoivat ihmiset saavat aikaan tuloksia. Johtamisen avulla voidaan vaikuttaa keskeisellä tavalla henkilöstön osaamiseen, hyvinvointiin ja työssä jaksamiseen. Näiden vaateiden täyttäminen edellyttää uudenlaisten johtamistapojen käyttämistä.

Tämä johtamisen ja työhyvinvoinnin klassikkoteos kokoaa yksiin kansiin sen, mitä johtamisesta viimeisimpien tutkimusten ja kokemusten perusteella voidaan sanoa. Suositun perusteoksen uudistettu painos vastaa niin sisällöltään kuin esimerkeiltään niihin haasteisiin, joita työyhteisöt nykyisin kohtaavat.

Kirjassa esitellään runsaasti johtamisnäkökulmia ja tarjotaan niihin liittyviä toimintakeinoja käytännön esimiestyötä varten. Teos on välttämätöntä luettavaa esimiehille, johtajille, työyhteisökouluttajille ja kaikille työyhteisön kehittämisestä kiinnostuneille.


Pauli Juuti on valtiotieteiden tohtori ja dosentti sekä yrittäjä. Hän on työskennellyt lukuisissa maamme elinkeinoelämän organisaatioissa asiantuntijana ja kehittäjänä.

Antti Vuorela on toiminut esimies- ja johtamistehtävissä teollisuudessa ja julkishallinnossa sekä asiamiestehtävissä Työturvallisuuskeskuksessa. Hän on muun muassa ollut työntutkijana ja järjestänyt koulutusta ja konsultointia työpaikoilla.

Saatavana seuraavilla kirjasto­korteilla

Valitettavasti tätä ei ole saatavana

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä

Johtaminen ja työyhteisön hyvinvointi

Juuti, Pauli; Vuorela, Antti

Johtamisen kehittäminen

Juuti, Pauli

Jaetun johtajuuden taito

Juuti, Pauli

Johda henkilöstö asiakaskeskeisyyteen

Juuti, Pauli

Johtamisen kehittäminen

Juuti, Pauli