Hyppää pääsisältöön
Kaikki kirjastot

Jätkät ja jytkyt

Tavalliset, kunnolliset ja tolkun ihmiset marssivat julkisuuteen ympäri maailmaa. Suomessa perussuomalaisten nousu tapahtui samaan aikaan, kun monikulttuurisuuskritiikki kärjistyi, retoriikka muuttui aggressiiviseksi ja vihapuheesta tuli maan tapa.

Populistisen retoriikan ja liikehdinnän ymmärtäminen on nykymaailmassa tärkeä kansalaistaito. "Jätkät ja jytkyt" kuvaa, kuinka populismi toimii vastakkainasettelujen ja yksinkertaistusten varassa. Populismille on tyypillistä kaksoispuhe, jossa vaaditaan asiaa ja samalla vastustetaan sitä: "Mikä demokratia se sellainen on, jota ei saa arvostella tai jopa vastustaa." (Timo Soini 2002).

Populismi imee voimaansa vahvoista tuntemuksista ja synnyttää niitä. "Jätkät & jytkyt" hahmottaa suomalaisen populismin lähihistoriaa aikana, jolloin perussuomalaisten kannatus lähti nousukiitoon ja puolue siirtyi marginaalista politiikan valtavirtaan.

Saatavana seuraavilla kirjasto­korteilla

Valitettavasti tätä ei ole saatavana

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä

Erkon kylmä sota : Helsingin Sanomat Moskovan varjossa

Mainio, Aleksi

Yhden miehen enemmistö

Soini, Timo

Timo Soini populismin poluilla

Virtanen, Aarni

Äärioikeisto Suomessa

Koivulaakso, Dan

Perussuomalaiset Halla-ahon ja Purran linjalla

Jokisipilä, Markku