Hyppää pääsisältöön
Kaikki kirjastot

Henkivartija

Suomalainen liikenainen Anita Nuutinen surmataan Moskovassa hämärissä olosuhteissa. Hänen henkivartijansa Hilja Ilveskero on edellisenä päivänä pikaistuksissaan irtisanoutunut Anitan palveluksesta. Poliisi on kiinnostunut Hiljan liikkeistä Moskovassa, sillä työantajan jättäminen suojatta juuri ennen surmaa näyttää varsin epäilyttävältä.

Vastaajaan jätetty uhkausviesti sekä edesmenneen Anitan hätääntynyt avunpyyntö saavat Hiljan pelkäämään oman henkensä puolesta. Suomeen palattuaan Hilja päättää joksikin aikaa vetäytyä maan alle. Mutta poliisille on vastattava jo toimiluvan säilymisen takia.

New Yorkissa henkivartijakoulutuksen saanut Hilja epäilee Anitan surmasta tämän entistä yhteistyökumppania Valentin Paskevichia, yhtä Moskovan kiinteistökuninkaista, jota Anita on vedättänyt taitavasti. Hilja huomaa Paskevichin torpedon seuraavan itseään, mutta kuka arvoituksellinen David Stahl todella on?

Hilja palkataan kansanedustajan turvahenkilöksi, eikä hänellä ole varaa tehdä toista virhettä. Uuden toimeksiannon myötä alkaa rikosvyyhdin kansainvälinen mittakaava paljastua. Tiukan paikan tullen Hilja näyttää että hänessä on enemmän petoa kuin pelkkä sukunimi

Henkivartija on Leena Lehtolaisen uudenlainen rikosromaani, kansainvälisen trillerin piirteitä ammentava tiheä jännityskertomus, jossa kukkii myös ironia ja huumori.

Tammi 1. painos
FIN EISBN: 9789513170462

Saatavana seuraavilla kirjasto­korteilla


Espoo-Esbo, Helsinki-Helsingfors, Kauniainen-Grankulla, Vantaa-Vanda
Helmet-kirjastot.

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä

Henkivartija - (Hilja Ilveskero 1)

Lehtolainen, Leena

Henkivartija - (Hilja Ilveskero 1)

Lehtolainen, Leena

Henkivartija

Lehtolainen, Leena

Oikeuden jalopeura

Lehtolainen, Leena

Oikeuden jalopeura

Lehtolainen, Leena