Hyppää pääsisältöön
Kaikki kirjastot

Genetiikkaa sukututkijoille ja väestöjen juurtenetsijöille

Geneettisissä tutkimuksissa on viimeksi kuluneen kymmenen vuoden aikana saavutettu tuloksia, joilla on suuri merkitys väestöjen ja myös yksittäisten yksilöiden juurten etsimisessä. Tutkimustulokset ovat kuitenkin useimmiten kirjoitetut ”geneetikkojen kielellä”, josta ei-geneetikkojen on lähes mahdotonta saada selvää. Lisäksi monet sukututkijat ovat viime vuosina teettäneet itsestään DNA-analyyseja ja saaneet ”sukulaistietonsa” pitkinä lukusarjoina, joiden merkitystä tavallisen ihmisen on vaikea ymmärtää. Käsillä olevan kirjan päätehtäviä on antaa tavalliselle ihmiselle mahdollisuus ymmärtää, mitä DNA-analyysin tulokset tarkoittavat ja kuinka niitä on luettava. Kirja on kirjoitettu sellaisella ”tavallisella kielellä”, josta genetiikan erikoistermit on pyritty mahdollisuuksien mukaan karsimaan.

FIN EISBN: 9789529255993

Saatavana seuraavilla kirjasto­korteilla


Korsnäs, Kristinestad-Kristiinankaupunki, Kronoby-Kruunupyy, Larsmo-Luoto, Malax-Maalahti, Korsholm-Mustasaari, Närpes-Närpiö, Pedersöre-Pedersören kunta, Jakobstad-Pietarsaari, Nykarleby-Uusikaarlepyy, Vorå-Vöyri
Fredrika-kirjastot.

Espoo-Esbo, Helsinki-Helsingfors, Kauniainen-Grankulla, Vantaa-Vanda
Helmet-kirjastot.

Alavieska, Enontekiö-Enontekis, Haapajärvi, Haapavesi, Hailuoto-Karlö, Hyrynsalmi, Ii, Inari-Enare, Kajaani-Kajana, Kalajoki, Kemi, Kemijärvi, Keminmaa, Kempele, Kittilä, Kolari, Kuhmo, Kuusamo, Kärsämäki, Liminka-Limingo, Lumijoki, Merijärvi, Muhos, Muonio, Nivala, Oulainen, Oulu-Uleåborg, Paltamo, Pelkosenniemi, Pello, Posio, Pudasjärvi, Puolanka, Pyhäjoki, Pyhäjärvi, Pyhäntä, Raahe-Brahestad, Ranua, Reisjärvi, Ristijärvi, Rovaniemi, Salla, Savukoski, Sievi, Siikajoki, Siikalatva, Simo, Sodankylä, Sotkamo, Suomussalmi, Taivalkoski, Tervola, Tornio-Torneå, Tyrnävä, Utajärvi, Utsjoki, Vaala, Ylitornio-Övertorneå, Ylivieska
Pohjoisen eKirjasto.

Vaasa-Vasa
Vaasan kaupunginkirjasto.

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä

Kiehtovat geenit: Mihin geenitietoa käytetään?

Rova, Meri; Jokela, Maarit; Oja-Leikas, Mirkka

Human genetics : the basics

Lewis, Ricki

Suomalais-ugrilaisten kansojen ja kielten alkuperäongelma

Saukkonen, Pauli

Käyttäytymisgenetiikka : geeneistä yhteiskuntaan

Mitä on elämä?: Viisi askelta biologian ymmärtämiseen

Nurse, Paul; Valkonen, Tero