Hyppää pääsisältöön
Kaikki kirjastot

Egotrippi : aina matkalla jonnekin

Haastattelemalla yhtyeen entisiä ja nykyisiä jäseniä, tuottajia ja ystäviä Ilkka Mattila on koonnut historiikin yhdestä aikamme suosituimmista suomalaisbändeistä. Sellaiset kappaleet kuin Matkustaja, Älä koskaan ikinä muutu, Unihiekkaa tai Mustat varjot kuuluvat jo suomenkielisen rockin ikivihreisiin klassikoihin. Egotrippi soitti ensimmäisen keikkansa Kulosaaren kasinolla syksyllä 1993. Läpimurtoa bändi joutui kuitenkin odottamaan vielä vuosia. Matkan varrelle on mahtunut monta miehistönvaihdosta ja hetkiä, jolloin motivaatiota jatkaa on jouduttu etsimään yhdessä ja erikseen. 1990-luvun Suomessa listoilla jyräsivät elektroninen europop ja tummanpuhuva, kulmikas vaihtoehtorock. Siinä seurassa Egotrippi melodisine ja helisevine kitarapoppeineen oli ulkopuolinen. Todellinen menestys tuli vasta kymmenen vuoden ahkeran keikkailun ja levynteon jälkeen. Egotripin viides albumi Matkustaja poiki yhtyeelle ensimmäisen kultalevyn, ja vuotta myöhemmin julkaistu 20 suosikkia -kokoelmalevy myi jo platinaa. Kuudennella albumillaan Vielä koittaa uusi aika bändi nousi ensimmäistä kertaa listaykköseksi. Vuonna 2008 julkaistu Maailmanloppua odotellessa palkittiin kolmella Emma-patsaalla. Vuonna 2013 Egotrippi juhli jo 20-vuotta jatkunutta uraa.

Minerva Kustannus 1. painos
FIN EISBN: 9789524928144

Saatavana seuraavilla kirjasto­korteilla


Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Kärkölä, Lahti-Lahtis, Orimattila, Padasjoki, Sysmä
Lastu-kirjastot.

Alavieska, Enontekiö-Enontekis, Haapajärvi, Haapavesi, Hailuoto-Karlö, Hyrynsalmi, Ii, Inari-Enare, Kajaani-Kajana, Kalajoki, Kemi, Kemijärvi, Keminmaa, Kempele, Kittilä, Kolari, Kuhmo, Kuusamo, Kärsämäki, Liminka-Limingo, Lumijoki, Merijärvi, Muhos, Muonio, Nivala, Oulainen, Oulu-Uleåborg, Paltamo, Pelkosenniemi, Pello, Posio, Pudasjärvi, Puolanka, Pyhäjoki, Pyhäjärvi, Pyhäntä, Raahe-Brahestad, Ranua, Reisjärvi, Ristijärvi, Rovaniemi, Salla, Savukoski, Sievi, Siikajoki, Siikalatva, Simo, Sodankylä, Sotkamo, Suomussalmi, Taivalkoski, Tervola, Tornio-Torneå, Tyrnävä, Utajärvi, Utsjoki, Vaala, Ylitornio-Övertorneå, Ylivieska
Pohjoisen eKirjasto.

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä

Egotrippi : aina matkalla jonnekin

Mattila, Ilkka

Ile Kallio

Kallio, Ilkka

Kun Suomi-rock puri ja löi : kapina-rockin synty, nousu, vaino ja (t)uho

Valtonen, Mato; Konttinen, Moog; Starck, Kjell

Remu ja Hurriganes Kekkoslovakiassa: Kuinka rock valtasi suomettuneen suomen

Laukka, Petri

Remu ja Hurriganes Kekkoslovakiassa: kuinka rock valtasi suomettuneen suomen

Laukka, Petri; Ruohonen, Pasi