Hyppää pääsisältöön
Kaikki kirjastot

Camille

Anne Forestier osuu keskelle aseellista ryöstöä Champs-Elysées’n koruliikkeessä. Hänet ruhjotaan lähes hengiltä, mutta se on vasta alkua hänen koettelemuksilleen. Avuttomana sairaalasängyssä viruva Anne on hengenvaarassa, sillä hänen pahoinpitelijänsä on edelleen vapaalla jalalla. Kaikesta päätellen tämä haluaa päästä lopullisesti eroon koruryöstön silminnäkijästä. Annen ainoa turva on ylikomisario Camille Verhoeven, joka on valmis luopumaan kaikista periaatteistaan suojellakseen naista, johon hän on rakastunut. Camille Verhoevenille tapaus on kuin itseänsä toistavaa historiaa. Hän ei mistään hinnasta halua menettää Annea samoin kuin aikoinaan menetti vaimonsa Irènen. Camille ottaa johdettavakseen tutkinnan tapauksessa, johon hän on poliisijohdon tietämättä henkilökohtaisesti sidoksissa. Tilanne on niin tulenarka, ettei hän voi paljastaa tutkimukseen liittyviä yksityiskohtia edes lähimmälle työtoverilleen. Kaikkia mahdollisia säännöksiä rikkoen Camille käy yksin kamppailuun pirullista vihollistaan vastaan. Vaan kuka on tuo nainen, jonka vuoksi Camille on valmis uhraamaan koko poliisiuransa? Vuoden 2015 International Dagger -palkinnon voittaja!

Minerva Kustannus 1. painos
FIN EISBN: 9789523123045

Saatavana seuraavilla kirjasto­korteilla


Espoo-Esbo, Helsinki-Helsingfors, Kauniainen-Grankulla, Vantaa-Vanda
Helmet-kirjastot.

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä

Camille

Lemaitre, Pierre

Irène

Lemaitre, Pierre

Irène

Lemaitre, Pierre

Alex

Lemaitre, Pierre

Alex

Lemaitre, Pierre