Hyppää pääsisältöön
Kaikki kirjastot

Alastonkuvia: triptyykki

Lumoava rakkausromaani kahdesta miehestä, naisesta ja kuvataiteen aistivoimaisesta maailmasta.

Kun taidehistorian opiskelija Anna Tuominen näkee ensi kerran Aleksi Merikosken töitä, hän tietää löytäneensä humalluttavan aiheen gradulleen. Merikosken eroottiset naiskuvat kuohuttivat aikoinaan taidepiirejä, eikä ulkomaille paenneesta taiteilijasta ole sitten 70-luvun kuultu mitään. Kun Anna kaivautuu tutkimustyössään yhä syvemmälle, myös taiteilijan persoona alkaa lumota. Millainen todella on tuo viettelevän karismaattinen, erakoitunut hahmo, jota niin moni tuntuu vihaavan ja vielä useampi mustasukkaisesti rakastavan? Ja kuka on mystinen Kaze-no-kage, joka toistuu töissä yhä uudelleen? Nuori Merikoski julistaa, että taideteoksen täytyy saada ihminen muuttamaan elämänsä. Niin käy myös Annalle, kun hän imeytyy osalliseksi erikoislaatuiseen kolmiodraamaan - ja vihdoin katsoo taiteilijaa silmästä silmään.

Tämä sähkökirja toimii ePub-formaattia tukevilla lukuohjelmilla.

Otava 1. painos
FIN EISBN: 9789511260066

Saatavana seuraavilla kirjasto­korteilla


Imatra, Lappeenranta-Villmanstrand, Lemi, Parikkala, Rautjärvi, Ruokolahti, Savitaipale, Taipalsaari
Heili-kirjastot.

Espoo-Esbo, Helsinki-Helsingfors, Kauniainen-Grankulla, Vantaa-Vanda
Helmet-kirjastot.

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä

Alastonkuvia

Hämeen-Anttila, Virpi

Alastonkuvia

Hämeen-Anttila, Virpi

Suden vuosi: komediallinen kuvaelma vuosituhannen lopulta

Hämeen-Anttila, Virpi

Suden vuosi : komediallinen kuvaelma vuosituhannen lopulta

Hämeen-Anttila, Virpi

Kolmastoista lapsi

Hämeen-Anttila, Virpi